sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Virkatut tossut


Varpaita aina paleltaa, ja villasukkia tai tossuja kuluu puhki  2-3 kpl vuodessa. Järkevintä olisi tehdä pohjat vaikka nahasta, mutta on se kyllä mukavaa saada uudet kivat tossut jalkaan. Tossuja on tullut muutaman vuoden aikana virkattua useat, lahjoiksi ja itselle. Äiti ja anoppi ovat saaneet tossut/vuosi, suurkuluttajia hekin.
 

 
Keijutossujen ohje löytyy täältä (<-klik). Itse tein pohjapalat kiinteillä silmukoilla aika tiukalla käsialalla. Kukkaan käytin 200 virkattua ruutua –kirjan (Jan Eaton) Jouluruusua (mallinumero 28). Keskelle on ihan vain kiinteillä virkattu keskusta. Lankoina kaikissa tossuissa 7veikkaa. Napit omista varastoista.
 

Yksiväriset ruskeat ja valkeat on virkattu jokunen vuosi sitten netistä löydetyllä ohjeella, en enää löytänyt blogia, josta ohje oli. Ja itse ohjekin on jo hukkunut jonnekin, ulkomuistista näitä väkersin. Jos joku tunnistaa ohjeen omakseen, saa vinkata!
 
 
Eilen tuli ”piipahdettua” myös Tampereella Kädentaito-messuilla. Pitkä ja väsyttävä reissu (lähdimme n. klo 7.00 ja kotiuduimme klo 22.00), paljon katseltavaa ja ihailtavaa. Mukaan tarttui vain puhallustussit pojalle tuomisiksi. Heti aamulla pääsivät testaukseen, nuhanenäisenä ei ollut helppoa hommaa. Kiitoksia mukavalle messuseuralle, äidille ja tädille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).