perjantai 13. joulukuuta 2013

Norbertin lasten tärkeä tehtävä





Norbertilla (<-klik) on kaksi lasta, Tuomas ja Annastiina. Annastiina on aika hämmästynyt tyttö, mitäpä hän mahtaa kummastella vuodesta toiseen? Ehkä häntä hämmästyttää joulun loisto? Joulun salaisuudet, joita iltaisin kuiskitaan? Paperin rapina, kuiskutus?

 


Yhdessä Tuomas ja Annastiina vartioivat meidän joulukorttipussia. Poro haaveilee olevansa ihka oikea Petteri Punakuono, unelmissaan laukkaa öisellä joulutaivaalla Joulupukin reen edessä. Tänä vuonna pussi kätkee sisäänsä kaukosäätimet, niissä riittääkin vartioitavaa!
 
 

Suunnitelmissa on vuosikaudet ollut joulukorteille uusi säilytyspaikka. Alkuvuosina täällä asuessamme ne roikkuivat juuttinarussa pyykkipojilla. Haluaisin kaikki kauniit kortit näkyville, pussissa ne ikään kuin unohtuvat eivätkä pääse loistoonsa. Tälle vuodelle olen aloittanut tekemään uutta viritelmää joulukorteille.
 
(kuva on vanha ja epätarkka, mutta idea ajasta ennen joulukorttipussia selviää. Nykyään näillä seinillä on valokuvia, joten minkään vastaavan systeemin teko ei onnistu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).