maanantai 25. toukokuuta 2015

I want to be like Elastinen! (Elastisen inspiroimaa vaatetta pojalle)



Meillä on yksi henkilö, jota poika ihailee todella paljon. Ihailee niin paljon, että kirjoitimme hänelle fanipostia. Poika saneli, ja minä kirjoitin. Hymyileväinen, positiivinen Elastinen. Ja mikä ihana yllätys postilaatikossa sitten odottikaan, Elastinen oli muistanut poikaa pienellä paketilla. Kaksi sinkkua omistuskirjoituksella nimmareineen, kaulakoru sekä avaimenperä. Onnellisempaa pientä miestä sai sinä päivänä hakea.

Kuvan lähde: http://www.iltalehti.fi/elastinen/2015040819484671_ec.shtml

Vaatteita suostutaan pitämään, jos Elalla on samanlaiset. Elastisen lehdestä poika laputti post-it lapuilla vaatteet, joita haluaa minun tekevän. Onneksi nämä vaatteet taipuvat myös lapsen käyttöön helposti. Edellisen Ela-asun näette täältä (<-klik)

Pojalla olikin tarvetta juhlavaan vaatteeseen, puvun housut kävivät pieneksi ja onneksi sellaiset oli helppo tehdä miehen vanhoista puvun housuista. Pujotin vyötärön takakappaleelle kuminauhaa (jonka saa sitten pojan kasvaessa helposti pois), pienensin housuja haarasaumasta ja sivuista sekä lyhensin lahkeita. 


Takataskuun ompelin koristeeksi toisenkin napin napinläpineen. 

Upslaakit ovat minusta pelastus lasten juhlahousuissa, pituutta on helppo jatkossa säätää sopivaksi ja housut menevät vielä pitkään. Juhlavilla vaatteilla kun ei yleensä kovin suurta käyttöä ole.

Kauluspaita on pellavaa, miehen vanhasta muokattu sekin. Tein siitäkin aika väljän, menee rennompana kesäpaitana monenlaisten housujen kanssa. Hihat ja kädentiet sekä sivusaumat että helma on uudelleen ommeltu. Rintataskun purin alkuperäisestä paidasta ja pienensin tähän sopivammaksi.

Pääntien ja kauluksen pienennykseen kokeilin tällä kertaa laskosta, joka lähtee kauluksesta ja jatkuu keskellä takana kaarrokkeen reunaan saakka. Kauluksessa laskoksen reunat on tikattu kiinni. Aika kivan tästä sai, ja helpompi konsti kuin kauluksen pienentäminen purkamalla.

Kauluksen kulmiin silitysarkista leikkasin tähdet. 

Näette myös ensimmäisen hattukaavakokeiluni. Hattu sopii pojalle ihan hyvin, mutta muutamia pieniä muutoksia on vielä tehtävä hatun muotoon ylhäällä. Etsin netistä vastaavia kaavoja, mutta kunnollisia en löytänyt. Niissä ei istuvuus ollut meidän pojan päähän hyvä. Vielä jatkan jossain vaiheessa hatun kaavan parissa. Lisäksi tämä paksuhko satiini ei toimi kunnolla silitettävän kovikehuovan kanssa, kangas lähtee elämään omaa elämäänsä eikä säilytä muotoaan kovin hyvin. Paremminhan tällainen hattu toimisi villakankaasta tai puuvilloista.

Paita ja housut kierrätetty, hihan ja kädentien kaava Ottobre 1/2013 Elvis, muuten leikattu musta-tuntuu-menetelmällä.
Hatun kangas Eurokangas, nauha Nappi ja Nauhasta, kaava oma
Puvun takki on kaupan valikoimaa, meni vielä pojan päälle. Uusikin olisi ommeltava, hihat käyvät kesän jälkeen varmasti lyhyiksi. Mutta se on sitten syksyn suunnitelmia. Tällä hetkellä ompelukone hurisee arkisempaa vaatetta pojalle.

Eksyin Instagramiin heikkona hetkenäni, jatkossa pääsette näkemään siellä ennakkoon pieniä paloja tulevista postauksista. Blogiin kuvaamiset kun eivät tapahdu ihan hetkessä, mutta kännykkä nakottaa ompelupöydän vieressä. Intagramista löydät minut namihan nimellä :).

Miten te muut tykkäätte pukea lastanne juhliin? Tai mitä teidän omaan juhlavaatetukseen ehdottomasti kuuluu?

Ihanaista alkanutta viikkoa!

34 kommenttia:

  1. Coolit vetimet! Ja mahtava juttu että Ela vastasi. Mä oon kanssa ihan Elastisen fani, itse asiassa oon koko kevään kuunnellut hänen livelevyä lenkillä. Ja Anna sen soida on meidän lasten lempparibiisi, tosin mieluiten Loirin versiona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Ela soi meillä aamusta iltaan, ei sillä, että se kamalasti haittaisi, minäkin tykkään (vaikka vaihtelu virkistää). Poika oli kyllä naama näkkärillä postin saatuaan ja kaulakoru on AINA mukana.

      Poista
  2. Voi ihana pikku-Ela <3 Varmasti mieluinen fanipaketti, hienoa toimintaa! Ja voi jestas miten taas olet ollut taitava, en osaisi mitenkään muokata aikuisen vaatteista lapselle sopivia! Vau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaisit sinä ;). Paketin sisältö oli kyllä huikea. Pikku-Ela otti parturiinkin Elan kuvan ja sai samanlaiset hiuksetkin :D. Kiitoksia Hannariina!

      Poista
  3. Mahtavat vaatteet olet tehnyt. Mä tykkään pukea lapsen lapsiksi - että koululainenkin joutuu tyytymään enempi lasten mekkoon eikä mihinkään miniaikuisen mekkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maj! Lapset saavatkin olla lapsia :). Tytöille onkin paljon enemmän juhlavaatteissa vaihtoehtoja. Toki puku ei ole ainoa vaihtoehto pojillekaan, kivoja juhlavia vaatteita on muitakin.

      Poista
  4. Kivat juhlatamineet, sinä se osaat kierrättämisen taidon! :) Meillä on kesällä tulossa ainakin rippijuhlat ja häät. Olisi niin mukava tehdä juhlavaatteet vaikka kaikille, mutta ainakin poikien juhlavaatteet tulen hakemaan joko kirppikseltä tai jos sieltä ei löydy niin kaupasta. Tytöillä on kaapit pullollaan mekkoja, mutta pikkuisen haaveilen että ehtisin edes yhden mekkosen ommella jompiin kumpiin juhliin. :) Nätistihän sitä haluaa lapsetkin juhliin pukea. Oma juhlamekkokin löytyi kaupasta, nyt ei vain rahkeet riittäneet itse ommeltuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei ehdi eikä jaksa ommella juhliin vaatteita, onneksi kaupoistakin löytyy. Tosin pojan pukua metsästimme aika kauan. Nyt ajattelin olla ajoissa ja ommella valmiiksi, jos kesällä sattuu olemaan juhlia. Kiitoksia Raisa P!

      Poista
  5. No, oho! Onpa tyylikkäät kuteet! Kyllä pojan kelpaa. Upeaa kierrätystä!

    VastaaPoista
  6. Huippua!! Pikku-Ela on nyt varmasti onnessaan, vaatteista sekä postista:) tuolla konstilla saa ainakin pojan laittamaan juhlatamineet päälle, jos ei muuten! Upeasti olet saanut toteutettua asun, loistava esimerkki kierrätyksestä! Muistuu jotenkin oma Rolling Stones-fanitus ala/yläaste ajoilta. Leikekirjat on vieläkin tallella ja levyjä kuunnellaan vieläkin, parissa konsertissakin päässyt käymään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ollutkaan nuorena mitään kovin pahaa fanitus-vaihetta. Useampaa yhtyettä tuli kuunneltua. Pojan fanitus on jotenkin niin liikuttavaa, onhan hän vielä niin pieni. Kerhon kevätjuhlaan vaatteet kyllä sujahti nopeasti päälle, "äiti saanko ihan oikeasti laittaa nämä?" kysymyksen saattelemana ;). Kiitoksia Villa Pipo!

      Poista
  7. Siis vau mitkä kuteet olet tehnyt! Ja noin hyvin käyttäen jo olemassa olevia komponetteja vanhoista. Tuo hattu on kyllä yliveto, jatka vaan, hyvä siitä tulee. Päähineet ovat minun mielestäni ihan hurjan vaikeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne-Maija! Hatut ovat kyllä vaikeita, istuvuuden saavuttaminen on niissä ihan erilaista kuin muissa vaatteissa. Nyt harmittaa etten opiskellessa käynyt hattu-kurssia, vaikka sellainen oli tarjolla. Kaavaa aion työstää, poika toivoi cowboy-hattua ;).

      Poista
  8. Todella tyylikkäät juhlsvaatteet! Wau!
    Me pukeudutaan vähän juhlista riippuen, synttäreille rennosti, yo-juhliin sitten paremmin. Aika perinteisesti miesväelle kauluspaitaa ja naisväelle hametta/mekkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla meilläkin mennään juhliin pukeutumisen suhteen. Synttäreille rentoa, muihin vähän juhlavampaa. Itselleni täytyisikin tehdä niitä mekkoja, juhlamekko on ollut suunnitelmissa vuosia. Kiitos mARa!

      Poista
  9. Tämä on Hanna niin upea asu ja kuvatkin ovat huippuhienoja, ihana tunnelma. Kierrätysmestari näytti jälleen taitonsa, olet siinä hommassa kyllä yliveto! Ihanaa, että saitte postia, tuo on kyllä niin mahtavaa, että muistetaan pieniä faneja. Minä tykkään pukea lapset ja pukeutua juhliin juhlavasti- mitä isommat (häät, rippijuhlat) juhlat, sitä juhlavammat kuteet myös. Juhlia on kuitenkin niin harvoin, että minusta silloin on vain mukavaa kun voi panostaa vähän enemmän vaatteisiinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia Krista ihanasta kommentista <3! Juhliin on ihana laittautua kunnolla vaatteidenkin osalta. Pojalla kuului tuohon kaupan pukuun myös liivi, sellainen olisi vielä kiva ommella takin lisäksi. Pojan fanitus Elaan alkoi pari vuotta sitten ja vielä ei loppua näy :). Onneksi näitä pieniäkin muistetaan, kun keikat yleensä ovat ikärajallisissa paikoissa eikä poika ole päässyt niitä näkemään.

      Poista
  10. Ihan mielettömän hieno asu pikku-Elalle! Upeasti olet hyötykäyttänyt vanhoja materiaaleja ja tuo kauluksen laskostus on kyllä mainio. Kuvat on ihanat ja niissä on aivan huippu tunnelma! Meillä pojan lemppari juhliin on joku kauluspaita ja rusetistakin tykkää. Tyttö taas yleensä valitsee mekon. Lapset on kiva pukea juhlavasti jos juhliin ollaan menossa, mutta haastetta juhlapukeutumiseen tosiaan tuo se, että juhlavaatteille käyttöä on kuitenkin melko harvoin ja usein ennen juhlia huomataan, että vaatteista on kasvettu ulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kokeilin laskostusta, se olikin yllättävän kiva. Kaikissa kauluksissa se ei toimi, tässä oli sen verran pehmeämmät kovikkeet, että sain helposti siistin lopputuloksen. Meillä kävikin talvella niin, että pojan puvun housut olivat liian lyhyet. Sain käänteistä sen verran lisättyä pituutta, että menivät yhdet juhlat (vaikka housut olivat pidennyksestä huolimatta hitusen liian naftit). Poika jaksaa hymyillä, varsinkin kun Elakin on hymy huulilla ;). Kiitoksia Pizzicato <3!

      Poista
  11. Voi miten juhlava pikku mies. Olet taas niin taitavasti kierrättänyt, todella ihailtavaa. Nuo tähdet on muuten loistavat kauluksissa. Jos juhlat on sopivan rennot, niin aika usein lapsille tulee hommattua vaatteita, joita voi käyttää muutenkin. Toki oikein kunnon juhlissa, mennään pojilla kauluspaidoilla ja tytöillä mekoilla:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Tähtiä löytyy paljon Elastisen vaatteissa, ehkä niitä nähdään joskus lisää pojankin vaatteissa ;). Lasten vaatteissa onkin parasta, jos niille löytyy käyttöä muutenkin. Juhlavammat vaatteet kyllä harmiksi jäävät aika vähälle käytölle. Pojilla kauluspaitoja voi kyllä käyttää muutenkin, meillä poika mielellään niitä onneksi käyttää (tässä auttaa se, että isilläkin on töissä kauluspaita).

      Poista
  12. Meidän jäbänderille kelpais nuo releet myös :) Upeat ovat ja poika näyttää hyvin onnelliselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli L! On se ihanaa, pienen ihmisen onnellisuus <3.

      Poista
  13. Upea setti taas ja hienosti kierrätetty! Ja mahtavaa, kun poika saa itse valita, mitä äiti ompelee. Meillä kun on kolme tyttöä, niin juhliin on väkisinkin pukeuduttu juhlavasti :-). Poikakin onneksi tykkää kauluspaidoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta onkin tärkeää, että lapsi itse viihtyy vaatteissaan. Turhahan pieniä on kiusata kauluspaidoilla ja siisteillä vaatteilla, jos eivät niistä tykkää. Meillä onneksi poika on ollut aina kovin kiinnostunut pukeutumisesta ja valitsee mielellään itselleen vaatteita. Olen nyt ottanutkin aktiivisemmin pojan mukaan vaatteiden suunnitteluun, hän niitä vaatteita käyttää. (tosin tunnustan, kyllä sinne väistämättä livahtaa niitä, äit-nyt-vaan-haluaa-tehdä vaatteita). Kiitoksia Erja!

      Poista
  14. Tyylikkäänä pienestä pitäen, tämä on juuri sitä parhaasta päästä:)

    VastaaPoista
  15. OiJOI - miten tyylikäs pikku-herra! Aivan mahtavat juhlavaatteet, ei varmaan ihan joka tyypillä ole samnalaisia :) Juhlavaatteet ja juhlakengät ovat kyllä aina semmonen menoerä, mikä kirpaisee jos joutuu uutena ostamaan - kirpaisee lähinnä siksi, kun tietää miten vähän niille on käyttöä. Tänä vuonna meillä mentiin kaupan kautta, mutta yritettiin valita sellaista vaatetta, joka kesällä menee ihan vaikka cityvaatteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikäyttöisyys onkin lasten vaatteissa parasta. Varsinaisia juhlakenkiä ei ole tullut pojalle ostettua, suosin mieluummin sellaisia kenkiä, jotka menevät sitten kaupungillakin. Kengät ovat niin kalliita ostaa, varsinkin niitä ei ehdi käyttää kuin sen yhden kauden. Kiitoksia Peppi!

      Poista
  16. Vau! Ihan huippu pikku-Elastinen :) Tytöllä ei oo vielä nimiäisten lisäksi juhlia ollut niin en oikeen tiedä hänen juhlatyyliä vielä :D Tosin 1-vuotis synttärit on kesällä niin eiköhän sinne ole jotain kehiteltävä... Oma juhlapukeutuminen on hyvin vaihtelevaa. Riippuu oikeastaan juhlista ja niiden järjestäjistä. Eniten tykkään pukeutua mahdollisimman muhkeaan mekkoon ja korkeisiin korkoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia aino-maria! Ihana nähdä, mitä keksit tytön synttäri asuksi. Sinulla on niin suloisia ompeluita tytöllesi :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).