lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloween tunnelmaa


Ensimmäistä kertaa meillä juhlitaan Halloweenia. Olen pitänyt koko juhlaa vähän ns. turhana, minulle on riittänyt kynttilöiden sytytys läheisten muistoksi. Mutta kuten monessa perheessä, hiipi tämä juhla meillekin pojan myötä. Eskarissa vietettiin jo halloween-juhlat, kauppojen hyllyiltä löytyy tarvikkeita, television lasten ohjelmissa vietetään Halloweenia. Kotiinkin piti siis saada koristeita. 

Tällä kertaa koristeiden valmistuksen hoitivat poikani ja mieheni. Hämähäkit on tehty puolikkaista styrox-palloista, maalattu akryylimaalilla ja piipunrasseista jalat ja tarrasilmät.

Lasipurkki sai yllensä kurpitsanmalliset pahvit. Lepakoita ja kurpitsoita löytyy myös seiniltä.

Ja pukeutuminen? Onneksi sain "myytyä" viime keväänä tekemäni susipuvun ihmissuden asuna :). Tein kyllä myös perinteisen lakanakummituksenkin kotioloihin, hauskaahan se on muita säikytellä :D. Juhlinta ei meillä sisällä mitään ihmeellistä, herkuttelemme hieman ja lapsi saa säikytellä meitä aikuisia :).

Vietetäänkö teidän perheissä Halloweenia? Jos, niin mitä kaikkea siihen kuuluu? Mitä ajatuksia ulkomailta tulleet uudet juhlat sinussa herättävät?

Mukavaa viikonloppua kaikille, tapaamme jälleen ensi viikolla!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kylpy-/vierastossujen ohje, osa 2: ompelu


Edellisessä postauksessa kaavoitettiin tossut, nyt päästään ompelemaan! Tossujen ompelu on nopeaa ja hauskaa, ainakin minusta :). Ennen aloittamista lue ohje kerran läpi ajatuksen kanssa, kiinnitä erityistä huomiota kohtaan 5, jossa on ompeluun eri vaihtoehtoja!

Tarvitset:
- Kaavat (leikkaaminen on kovin helppoa, kun käytät molempiin tossuihin omaa kaavaansa)
- Kangasta pohjaan (jalkaa vasten tuleva) sekä päälliseen. Trikoo, college, farkku, puuvilla, pellava. Melkein mikä vaan toimii. Kovin harva sidoksista en suosittele, sillä levyvanu näkyy kankaan läpi.
- Kangasta pohjaan (lattiaa vasten tuleva). Tässä toimii parhaiten sellaiset kankaat, jotka eivät luista. Itse olen käyttänyt muovitettua froteeta, pul-kangasta, kotitossuissa myös nahkaa. Kankaaseen voi myös tehdä liukuesteet esimerkiksi Sock Stopilla.
- Levyvanua tai vastaavaa pehmikkeeksi pohjaan (lisäksi päälliseen, jos haluat tehdä siitä tukevamman)
- Ohuisiin kankaisiin tukikangasta
- Kanttinauhaa, pitsejä, nappeja, silityskuvioita, mitä koristeita nyt keksitkin
- Ompelukoneen lankoineen ja neuloineen ja tietysti sakset (ratkojaa ei toivottavasti tarvita ollenkaan!)
- Iloisen mielen ja mahtavan fiiliksen (no joo, kyllä se onnistuu vähän surkeammallakin mielellä, mutta eihän hymy pahaa tee)

MUISTA LISÄTÄ SAUMANVARAT leikkuuvaiheessa, 1,5-2cm riippuen valitsimiesi materiaalien paksuudesta. Reilummat saumanvarat helpottavat työskentelyä, liian voi leikata aina pois, mutta lisättyä niitä ei saa helposti :).
1. Leikkaa päällinen kaksinkertaisena, jos haluat siitä tukevamman. Itse teen tässä versiossa yksinkertaisena, koska farkku on itsessään jo tukevaa. Muista leikata toinen päällikappale peilikuvana ja leikata pieni hakkimerkki saumanvaraan ukkovarpaan kohdalle. Leikkaa samalla pohja päällikankaasta, muista tässäkin leikata toinen kappale peilikuvana ja laittaa hakkimerkit kohdalleen.

2. Leikkaa pohja luistamattomasta kankaasta

3. Leikkaa pohjan avulla levyvanusta kappale. 

4. Kiinnitä tukikankaat päälliseen ja pohjan jalkaa vasten tulevaan kappaleeseen, jos olet valinnut ohuen kankaan.

HUOM! Jos sinulla on tulossa kaksinkertainen päällinen, johon haluat ommella päällisen keskelle jotain koristeita/kuvioita tee se tässä vaiheessa. Tossun sisäpuoli pysyy siistinä, kun kuvioiden nurjapuoli jää kankaiden sisälle.


5. Vaihtoehto 1.Ompele päällisen reunaan kanttinauha, käännä nurjalle, tikkaa aivan ommeljuovasta. 

5. Vaihtoehto 2. Tai ompele päällisen reuna kaksi kappaletta oikeat puolet vastaikkain, käännä ja silitä sauma. Halutessasi voit tehdä tikkauksen tai kiinnittää koristeeksi pitsiä tms. reunaan tässä vaiheessa. 

5. Vaihtoehto 3. Jos päätit laittaa levyvanua päälliseenkin, laita se päällimmäisen kappaleen puolelle. Aseta kankaat oikeat puolet vastakkain, ompele reuna ja käännä oikein päin. Tee päällitikkaus tai kiinnitä pitsi tms. Tee tukiommel myös tossuun kiinnittyvään saumanvaraan, levyvanu ja päällikappaleet pysyvät seuraavassa vaiheessa paremmin paikoillaan.

5. Vaihtoehto 4. Jos sinulla on tarkoitus ommella päällinen kaksinkertaisena (ja mahdollisesti myös levyvanu) ja haluat kanttauksen päälliseen, aseta levyvanu kappaleiden väliin, kappaleet tulevat tässä nurjat puolet vastakkain. Kiinnitä kanttinauha kohdan 5. Vaihtoehto 1. tapaan. Lopuksi tee aputikkaus päällisen saumanvaroihin kiinnittäen levyvanun samalla.

6. Kiinnitä päälliseen koristeet, silityskuviot tms.



7. Ompele levyvanu pohjaan päällitikkauksilla (jos haluat voit samalla tikata myös lattiaa vasten tulevan kappaleen samalla). Tikkaukset pitävät levyvanun paikoillaan myös pesuissa. Maun mukaan, joko ihan reunoista tai sitten keskelle villisti ja vapaasti (tai säntillisesti ja mittatarkasti, sen mukaan, mikä on sinulle ominta).

8. Tikkaa pohjakappale reunoista levyvanun ja pohjan päällikappaleen kanssa yhteen, helpottaa kanttinauhan kiinnitystä. Nämä aputikkaukset helpottavat varsinkin silloin, jos kankaat luistavat helposti. Tämän voit tehdä ihan kummalta puolelta tahansa, jos ompelet pul-kangasta, muovitettua froteeta tai nahkaa valitse koneeseen teflon-paininjalka tai ompele leivinpaperin läpi. (Jos haluat, voit samalla kiinnittää jo päällikappaleen pohjaan.)

9. Nyt kiinnitetään päällinen. Tarkista, että laitat hakkimerkit kohdakkain, oikea päällinen oikeaan pohjaan, vasen päällinen vasempaan pohjaan. Päällisen nurja puoli tossun pohjan oikeaa puolta vasten. Sovita tossuja jalkaan, jotta näet niiden istuvuuden ja koon. Tee tarvittavat muutokset tossuihin (ja samalla myös kaavoihin, jos aiot tehdä samalla kaavalla tossuja myöhemminkin).


10. Avaa kanttinauhan toinen reuna ja aseta oikeat puolet vastakkain. Ompele kanttinauha tossun reunaan. Aloituksessa tee pieni taitos kanttinauhan päähän, jotta se ei jää rumasti näkyviin oikealle puolelle. Minä leikkaan kanttinauhan vasta ompelun jälkeen oikeaan mittaansa, ja en yleensä neulaa kanttinauhaa ennen ompelua. Kaarteissa on minusta helpompi työstää nauhaa käsin ompeluvaiheessa. Tee siten kuin sinusta itsestä parhaalta tuntuu, yhtä oikeaa tapaa ei ole. 


11.Leikkaa saumanvaroja tarvittaessa hieman kapeammaksi n.0,5cm (älä kuitenkaan liian kapeaksi, ettei kankaat purkaudu). Käännä kanttinauha nurjalle ja tikkaa kiinni ommeljuovaa pitkin. Kanttinauhan voi myös kiinnittää päällitikkauksella molemmat reunat kerralla, käyttämäni tapa on helpompi, jos nauha on kapeaa. 

12. Laita sauna lämpiämään ja ihaile sillä aikaa maailman hienoimpaa kylpytossua. Sujauta saunan jälkeen tossu jalkaan! Mahtavaa, Sinä teit sen!

HEI, hetkinen! Jotain unohtui... Ompele toinen tossukin. (Huomasin nimittäin aloittaessani, että musta kanttinauha + musta farkku on äärimmäisen huono yhdistelmä ohjetta ajatellen, siksi tein yhden tossun tällä tavalla värillisellä kanttinauhalla ;)).

...ja jos kävikin jotain omituista,  tai et oikein ymmärtänyt ohjetta, jätä ihmeessä minulle viestiä, niin katsotaan, voinko auttaa :). Olisi myös todella mukavaa, että mainitset alkuperäisen lähteen, jos käytät kaavoitus- ja tossuohjettani :). Otan myös mielelläni vastaan linkkejä ohjeellani tehdyistä tossuista! Toivottavasti ohjeesta oli apua niille, jotka sellaista tarvitsevat!

Ja tässä on se, mistä oikeasti aloitin tossujen ohjeen kanssa. Pojalle toiset kylpytossut. Heijastavasta silityskalvosta leikkasin tähdet (silityskalvo Pikku Piltistä), vetoketjut koristeeksi. Näitä samoja vetoketjuja minulla riittää, ostin taannoin kirppikseltä jättisäkin (n.40kpl) metallisia vetoketjuja yhteensä 2€ hintaan ;). Kangas vanhoista farkuista, muovitettu frotee oli käytössä pojan sängyssä vauva-aikana suojana ja levyvanu sekä kanttinauhat Eurokankaasta.

Näitä tossuja ehtii hyvin ommella vaikka pian olevan isänpäivän lahjoiksi, koristelee vaan isän maun mukaan tai antaa lasten koristella tossut :). Kangastussit ja -värit ainakin pysyvät ihan pienempienkin lasten käsissä. Isänpäivä lahjavinkkejä yhdessä lasten kanssa toteutettaviksi löydät vanhemmista postauksista täältä , täältä ja täältä. Ja nyt saattekin vinkata niitä minulle, laitetaan parhaat itse tehdyt lahjavinkit jakoon! Oma pää on nimittäin täynnä työasioita, joten olisi kiva saada mukavia vinkkejä yhdessä lasten kanssa tehtävistä lahjoista tai sitten ihan yksinkin.

Mukavaa viikonjatkoa!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kylpy-/vierastossujen ohje, osa 1: kaavat


Taannoin ompelemani tossut saivat mukavasti kyselyjä kaavojen teosta. Tässä yksi versio kaavoista, tapoja tehdä kaavoja on varmasti yhtä monta kuin tekijöitä. Jos huomaat ohjeessa virheitä, kerrothan minulle :). Ja kysy, jos jotain jää epäselväksi. Autan parhaani mukaan. Tähän tarvitaan jalka, mittanauhaa, viivoitin, kynää ja paperia. Ja ei kun menoksi :). 

1. Piirrä jalan ääriviivat paperille (älä piirrä lapsen tai omaan jalkaan, kuten minä tein :D)

2. Mittaa päälliosan pituus lattiasta ukkovarpaan kohdalta jalkapöydän korkeimpaan kohtaan (tai siihen kohtaan, johon haluat päälliosan reunan tulevan. Toiset tykkäävät lyhyemmästä, toiset pidemmästä, minä tykkään että päälliosa ulottuu melkein nilkkaan saakkaan.)(esimerkissä 12,5cm)

3. Mittaa tossun päälliosan leveys lattiasta jalkapöydän korkeimman kohdan kautta lattiaan (esimerkissä leveyden mitta 16,5cm)


4. Aloitetaan muokkaamaan pohjan kaavaa. Kaavaan lisätään väljyyttä/pituutta sen mukaan, miten paksu pohjaan tuleva pehmuste on. Itse käytän n.10mm paksuista levyvanua tai vastaavaa. Tässä vaiheessa on hyvä myös huomioida mahdollinen kasvunvara lapsen tossuihin. Esimerkki tapauksessa lisäsin pohjaan 1cm sivuille, pituuteen 2cm. Lisäykset ovat myös aikuiselle tarpeellisia, että tossu varmasti menee myös kantapään alle. Pohjan kaaria voi myös samalla hieman kaartaa ja muotoilla helpommin ommeltaviksi. Jos haluat, lisää tarvittavat saumanvarat samalla tiellä kaavaan, näin leikkaaminen on helpompaa (saumanvaraksi 1-1,5cm riippuen materiaalin paksuudesta)

5. Päälliosaan piirrän varpaiden kaaren tossun pohjasta. Merkitse hakkimerkki molempaan kaavaan valmiiksi ukkovarpaan kohdalle, tossut istuvat paremmin, kun oikea päällinen sujahtaa oikeaan pohjaan ja vasen vasempaan. 


6. Mittaa kärkiosaan puoliväli, jonka poikki piirrät päälliosan pituusmitan (kohdassa 2 saatu mitta, jatka viivaa 1cm varpaan kärjen kohdan yli. 

7. Mittaa leveysmitta (kohdassa 3 saatu mitta) merkin molemmille puolille tasaisesti. Lisää tarvittaessa väljyyttä (esimerkissä 1cm), jotta mahdollinen päällisosan pehmuste tai paksu kangas eivät jää liian pieniksi (esimerkiksi 1cm puolelleen on riittävä tavalliseen puuvillaan/trikooseen tai vastaavaan, paksuun kankaaseen 1,5-2cm).

8. Piirrä reunan kaaret pisteiden a-b-c kautta. A ja C kohdassa tarkista, että viiva lähtee suhteellisen suorassa kulmassa. Varpaiden yläosassa voi olla apua, jos merkitset sentin lisäykset joka kohtaan. Itse piirrän tämän kohdan aika vapaalla kädellä silmämääräisesti, mutta kaariviivaimista voi olla apua, jos haluat tarkkaa ja siistiä kaarta. Jos lisäsit kohdassa 4 saumanvarat pohjan kaavaan, muista lisätä samat saumanvarat tässä vaiheessa myös päällisen kaavaan. Jos huolittelet tossun päällisen reunan kaitaleella, saumanvaroja ei siihen kohtaa tarvitse.

9. Sovita vielä valmista kaavaa jalkaan, erityisesti päälliosan istuvuus on tärkeää, että tossut sujahtavat helposti jalkaan eivätkä paina jalkapöytää.

10. Nyt kaava on valmis. Jos jalkaa ei ole saatavilla, voit piirtää pohjan vaikka kenkien pohjallista hyödyntäen. Päälliosan mitat voi suuntaa-antavasti mitata myös kenkien sisältä tai kevyempien kenkien päältä. Lisää riittävä väljyysvara kaavaan. 

Minulla ja pojalla on korkea jalkapöytä, siksi käytän itse tarkkoja mittoja, valmiit kaavat eivät tahdo istua jalkaan helposti. Kengissä on usein sama ongelma, jalkapöydän kohdalta ne puristavat. Jos tarvitset valmiita kaavoja google löytää esimerkiksi hakusanoilla free sewing pattern slippers, slippers free pdf pattern sewing jne erilaisilla sanayhdistelmillä. Jos teitä kovin kiinnostaa saada tällainen korkean jalkapöydän tossun valmis kaava, voin koettaa sellaiset tehdä myöhemmin ladattaviksi.


Seuraavaksi sitten pääsemmekin ompeluohjeen pariin :). Sitä odotellessa ehditte hyvin muokata omaan jalkaan hyvin istuvan kaavan.


Leppoisaa lokakuuta! (minun lokakuu on kovin kiireinen, mutta yritän muistaa levätäkin välillä ;))

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lapsen silmin katsottuna (as seen through the eyes of a child)


Viimeinen reissupostaus, tällä kertaa joillekin teille kovin tutulla tavalla valmistetut shortsit pojalle. Miehen kauluspaidasta sivusaumattomat housut. Kuminauhavyötärö. Ihanan ohuet ja keveät. Helteiden parhaat housut!


Otsikkoon palatakseni, koska valokuvaus on omalta osaltaan myös kädentaitoja ja erityisesti visuaalisuutta, saatte tällä kertaa muutaman kuvamaistiaisen poikani kamerasta. Luin joskus jostain (erittäin pätevä lähde), että 2-vuotiaan lapsen motoriikka riittää hyvin kameran käyttöön. Niinpä minä sitten annoin pojalle valvotusti käyttöön meidän digi-pokkarin, kun hän alkoi lähentyä sitä kahta vuotta. Tämän postauksen otsikko oli itseasiassa suunnitteilla jo vuosia sitten toisen blogin nimeksi, tarkoitus oli tehdä pojan ottamista kuvista omaa blogia. Ajanpuutteen vuoksi se on jäänyt täysin ajatustasolle, mutta ehkä pojan innostus kuvaamiseen säilyy ja hän itse päättää isompana julkaista kuviaan. 

Jokaisella reissulla pojalla on ollut kamera omassa käytössään ja ilahduttavaa katsoa, miten lapsi näkee maailmaa linssin läpi. Kuvat ovat herättäneet minut monta kertaa; nämä asiat lasta kiinnostavat, näin hän näkee ja kokee ympäröivää maailmaa. Toki fyysiset rajoitteet estävät kuvaamasta ihan kaikkea, aidan yli ei aina voi nähdä ilman apua :). Lapsi pysähtyy ja huomaa sen pienimmänkin kauneuden. Me vanhemmat katsomme samalla suurempaa kokonaisuutta. 



Miten paljon maailmassa onkaan niitä pieniä ilon aiheita, pieniä asioita, joista voisi koostaa hyvää mieltä. Ei pelkästään se suuri hieno maisema, vaan myös ne pienet hämmästyttävät kivet ja kukat. Mistä ne ovat syntyneet, miten ne voivat kasvaa sellaisessa paikassa, jossa mikään muu ei kukoista? Miten tärkeää onkaan välillä oikeasti pysähtyä ja ihmetellä yhdessä pieniä asioita, opetella yhdessä uusia juttuja luonnosta ja maailmasta.



Suosituimmat pojan kuvauskohteet ovat omat varpaat ja kasvot. Selfietä selfien perään. Tähän emme ole mieheni kanssa paljoa vaikuttaneet omalla esimerkillämme. Meille selfien ottamiset ovat vielä aika uusi asia (nimimerkillä ensimmäinen vuosi älypuhelimen omistajana takana). Koko perhe tykkää meillä kuvata ja varsinkin reissuilta ja juhlista löytyy paljon kuvamateriaalia kotialbumiin.





Onko teillä muilla lapset innokkaita kuvaamaan? Kuvataanko teillä eri tapahtumia, arkea ja kaikkea muutakin? Vai onko valokuvaus vain blogia varten, vähän pakkopullaa?

Työt ovat pitäneet minut kovinkin kiireisenä, blogikierroksille en ole ehtinyt entiseen malliin :). Blogikin ehti täyttää kaksi vuotta ja arvonta on vielä suunnitteilla, mutta tämän vuoden puolella se varmasti tulee! Tossujen kaavoituksesta ja ompelusta olen saanut paljon kyselyjä, se on tulossa lokakuun aikana (ohjeiden työstäminen vie enemmän aikaa kuin tavallinen blogipostaus, joten tässä elämäntilanteessa ihan kovin nopeasti se ei synny). Pysykäähän kuitenkin kuulolla, arvonnan ja tossu-ohjeen lisäksi on tietenkin vielä muutamia valmistuneita töitä kuvaamatta :).

Lämpimästi tervetuloa kaikille uusille lukijoille, hienoa, että olette löytäneet tänne! Mukavaa huomenna alkavaa viikkoa kaikille!

ps. Sain myös tämän viikon perjantaina tavata mahtavia naisia! Helmoja ja hepeneitä sekä Villa Pipo blogien kirjoittajien kanssa vietimme päivän Jyväskylässä. Krista oli suunnitellut meille ohjelmaa, kävimme kangaskaupoissa, ihailimme museon tarjontaa ja söimme hyvin. Ja juttelimme, mistäpä muusta kuin käsitöistä sekä elämästä muutenkin. Krista oli tehnyt meille valloittavat neulatyynyt muistoksi päivästä, ja tämä päivä jää varmasti muutenkin mieleen. Kiitoksia vielä tätäkin kautta teille molemmille.